Olen ollut kotiäitinä nyt noin 2 vuotta.
Saanut seurata tyttömme kasvua ja kehitystä päivä päivältä koko sen ajan.
Jossain vaiheessa sitä sitten pieni pilke silmäkulmassa mietittiin, jospa vielä toista lasta yritettäisiin.
Muutamien pettymystä tuottaneiden kuukausien jälkeen oltiin sitten siinä pisteessä, että raskaustesti näytti kahta punaista viivaa ja tässä sitä nyt odotellaan sitten
talvivauvaa.
Tyttömme on syntynyt keskellä kesää, joten onkin jännä nähdä miten talvivauvan kanssa toimitaan ja pärjätään.
Jouduimme kokemaan keskenmenon ennen tyttömme syntymää, joten se mielessämme olimme hivenen peloissamme tämän raskauden alkuvaiheessa.
Toki on tervettäkin olla huolissaan, sitä vain aina pelkää sitä pahinta ja toivoo parasta.
Alkuraskauden aikana olen ollut mielestäni paljon huonovointisempi kuin edellisessä raskaudessa.
Pari viikkoa meni niin, että otin silloin tällöin päikkärit tytön nukkuessa omiaan.
Silti nukuin n. 10tunnin yöunet eikä tuntunut missään, silti väsytti.
Nälkä on ollut jatkuvasti, mutta mitään ei tee mieli syödä.
Neuvolassa hyviksi nikseiksi todetut, vesi, vesimelooni, ym. vetiset syötävät on mulle nou nou.
Vedestä ja vesimeloonista tulee huono olo.
Kahvikupposesta jää puolet juomatta.
Jäätelö ei maistu.
(Vaikka on kesä!)
Maitoa sen sijaan voi mennä litrakin päivässä.
Normaalisti juon maitoa vain ruoan kanssa, eli n.2dl/päivä.

Nyt on takana neuvolakäyntejä ja erikoista kyllä, jo kolme ultraäänitutkimusta.
Sain mahdollisuuden päästä "koekaniiniksi" lääkäreille, jotka opettelivat ultraäänikoneen käyttöä. Heitä opasti kokenut lääkäri, joten uskalsin mennä.
Niinpä pääsin jo viikolla 8 ja viikolla 10 ultraan ja näin sain myös mielenrauhan, kun kaikki oli hyvin.
Virallinen ultra tehtiin eilen, jossa katsottiin myös niskaturvotus, joka oli normaali.
Myös verikokeista sain puhtaat paperit, joissa poissuljettiin Downin syndrooma.
Mummuille ja Papoille kerroimme eilen, joten nyt on soveliasta kirjoittaa jo tänne, hih.
Nyt elellään vko 12+6 ja on tunnustettava, että maha näkyy jo.
Taitaa kyllä olla vielä ruokamaha, mutta pömpötys se on sekin.
(Painonnousua raskauden aikana tähän mennessä 800g)
(Painonnousua raskauden aikana tähän mennessä 800g)
2 kommenttia:
Poistin kommentin, koska se oli mainos eikä liittynyt blogiini ollenkaan. Pahoitteluni.
Lähetä kommentti